Kokeile tätä. Google ”Jumala”. Naurua varten mene Googleen ja kirjoita GOD. Kiinnitä nyt huomiota alla olevaan avattavaan luetteloon. Tässä Googlen intuitiivinen kone ehdottaa suosituimpia sivustoja, jotka todennäköisimmin vastaavat antamaasi hakutermiä.
Kun kirjoitat etsimään Jumalaa, mikä on suositeltu hakusi numero yksi? ….Hyvä isä!
Älä nyt ymmärrä minua väärin, olen valtava GoDaddy-fani ja myös asiakas – mutta jos etsin Jumalaa, en odota löytäväni sitä GoDaddysta.
Ja kyllä, tiedän, mitkä kolme ensimmäistä kirjainta ovat GoDaddyssa, mutta eikö näyttäisi oudolta, että tämä sivusto näkyy ensimmäisessä paikassa ennen Jumalaan liittyviä sivustoja?
Tämä on ilmeikäs kommentti elämästä nykypäivän korkean teknologian aikakaudella. Jos Jumalan etsiminen johtaa meidät suoraan verkkotunnuksen rekisteröintisivustolle, kuinka voimme olla varmoja siitä, että kaikki etsimämme tiedot johtavat meidät ”oikeisiin” tietoihin?
Mitä tekemistä tällä on kitaransoiton kanssa? Hae Googlesta termillä ”A sointu”. Tätä kirjoittaessa haku ”sointu” palauttaa 5,3 miljoonaa sivustoa! Kyllä, se on ”miljoona”.
Onko mahdollista, että olisi 5,3 miljoonaa tapaa näyttää kuinka soittaa A-sointu? Mistä tiedämme, mikä niistä miljoonista sivustoista näyttää meille ”oikean” tavan soittaa A-sointua?
Oletko kuullut termin ”Googlen kitaristi”? Tämä ihastuttava termi viittaa nykypäivän mahdollisiin kitaristeihin, jotka hyppivät sivustolta toiselle, nappaavat palasia YouTube-videoista, ilmaisista oppituneista ja blogikirjoituksista – kaikki olettaen, että he todella ”oppivat” soittamaan kitaraa.
Ongelmana on tietysti se, että vaikka tämä Google-kitaristien sukupolvi oppii usein soittamaan pieniä kappaleita, nuolla ja countrya. Harvoin he saavat täydellisen ymmärryksen kitaransoittotekniikoista ja käsitteistä, jotka vievät heidät tasolle, jolla heistä tulee todella taitavia kitaristeja.
Meillä ”baby boom” -sukupolvella oli ainutlaatuinen tilaisuus nähdä maailma, joka on muuttunut nopeasti, ehkä enemmän kuin mikään muu sukupolvi historiassa.
Muistamme edelleen Kennedyn salamurhan ja ajan, jolloin kuuhun laskeutuminen oli ”kaukainen kohde”. Muistamme vain, että meillä oli kolme isoa tv-asemaa, kun meidän piti virittää pupun korvat mustavalkoisiin sarjoihin. Kun puhelimissamme oli levysoittimet ja langalliset liitännät.
Voimme karkeasti jäljittää matkamme tiedon aikakauteen sen mukaan, miten kuuntelimme musiikkiamme. 1960-luvulla meillä oli vinyyliäänityksiä ja kuunneltiin AM-asemille viritettyjä transistoriradioita. 1970-luvulla näimme 8-raitaisten nauhojen hyökkäyksen. Sitten kasettinauhat ottivat vallan, mutta CD-levyt voittivat ne. Nyt MP3-latausten, -latausten ja iPodien takana oleva asema lähettää hitaasti CD-levyjä dinosaurusten tapaan.
Myös meidän sukupolvemme kitaranoppimistyylit erosivat merkittävästi. 1970-luvulla, kun ensimmäisen kerran otin kitaran käteeni, ei ollut Internetiä, ei videotunteja, ei käytössä TABeja, ei animoitua kitaragrafiikkaa, ei online-virittimiä eikä DVD-levyjä.
Periaatteessa meillä oli kaksi vaihtoehtoa. Ota oppitunteja yksityiseltä valmentajalta tai opi soittamaan kitaraa yksin. Useimmat meistä tekivät jälkimmäisen.
Tuolloin opin soittamaan kitaraa nojaten levysoittimen päälle, asettamalla neulan varovasti vinyylisylinterille kuunnellakseni klippiä, sitten nostin neulaa ja yritin selvittää, kuinka soitan juuri kuulemani. Toista sitten prosessia – yhä uudelleen – kunnes voit toistaa kappaleen tai kunnes levy on naarmuuntunut tuntemattomaksi.
Tällä menetelmällä opimme Claptonin, Hendrixin, Zeppelinin, Beckin ja Santanan klipit – ja meistä tuli mestarikitaristeja ”keskittymällä” intensiivisesti yhteen asiaan kerrallaan. Meillä ei ollut vaihtoehtoja, ei muita vaihtoehtoja, ei häiriötekijöitä.
Nykyisellä tiedon aikakaudella on tosin monia etuja. Mutta kuinka paljon tietoa on ”liikaa” ja milloin se ylittää rajan ”informaation ylikuormitukselle”, mikä voi johtaa siihen, että aivot eivät sulata todellista tietoa?
”Google-kitaristille” tänään – jos tunnet olosi ylivoimaiseksi tai jos yrität oppia kitaransoittoa hyppimällä ympäri nettiä ja jos olet turhautunut edistymisen puutteeseen – sinun pitäisi kirjoittaa yksi sana lihavoituja kirjaimia ja teippiä seinällä… FOCUS.
Tämä on oikeastaan tärkein ero ”vanhan koulun” kitaranoppimismenetelmän ja uuden menetelmän välillä. Käden ulottuvilla olevan tiedon valtava määrä tekee kyvystä ”keskittyä” mihin tahansa asiaan ja kuinka kauan tahansa, melkoinen haaste.
Jos sinulla on jo halu tulla taitavaksi kitaristiksi, valitse polkusi ja pysy siinä. Olipa kyseessä verkkotuntiohjelma, kotiopiskelu-DVD-kurssi, yksityisopetus tai musiikkikirjat – käytä kaikki aikasi ja energiasi keskittymällä tähän toimintatapaan.
Kehitetään kykyä ”keskittää” tunnelinäön avulla ja asettaa silmälasit muulle digitaaliselle maailmalle – vie sinut varmalle tielle ”Google-kitaristista” ”todelliseksi” kitaristiksi!